Observis pokkasi Retail Awards –palkinnon

Observis Oy:n iGator –palvelu palkittiin Retail Awardseissa Vuoden teknisenä ratkaisuna. Kaupan Maailma –lehden ja messujärjestäjä easyFairsin myöntämää palkintoa on jaettu vuodesta 2010 alkaen suomalaisen vähittäistavarakaupan menestyjille.

Keskiviikkona 19.3. Helsingin Messukeskuksessa järjestetyn Myymälä –tapahtuman yhteydessä palkintoja jaettiin neljässä kategoriassa. Observis Oy:n lunastaman Vuoden tekninen ratkaisu –palkinnon lisäksi palkittiin Suomen Apteekkariliiton Apteekki-tilakonsepti Vuoden myymälänä, Kalastamo.com Vuoden verkkokauppana sekä Jolie -hyvinvointikonsepti Vuoden komeettana. Lisäksi kunniamaininnan Vuoden verkkokauppa –sarjassa sai Urakkamaailma.fi.

Aiempina vuosina Retail Awardseilla on palkittu muun muassa Rovion Angry Birds –peli, verkkokaupparatkaisu Kiosked, sekä R-kioskin Ärrä-koodi.

Observis Oy:lla ollaan otettuja saadusta tunnustuksesta. ”Palkinto on merkki siitä, että numeerisen tiedon merkitys on kasvanut päätöksenteon perustana. Tämä on hieno osoitus palvelujemme hyödyllisyydestä kaupan alalla”, kertoo toimitusjohtaja Tommi Kainulainen.

Palkittu iGator on palvelu, joka mittaa jalankulkuliikennettä ja näyttää tulokset selkeillä aikajanoilla. Näin palvelu tuottaa numerotietoa alueen elävyydestä ja kertoo, missä ja milloin palveluja tarvitaan. Retail Awards –tuomaristo tunnusti iGatorin hyödylliseksi ja monipuoliseksi jalankulkuliikenteen mittauspalveluksi. Voittoperusteissa todettiin, että palvelu auttaa pitämään kaupunkikeskustat elävinä. Raati arvioi, että iGatorin tarkkaa numerodataa voivat hyödyntää monet toimijat, kuten kaupunkisuunnittelijat, rakennuttajat, tapahtumajärjestäjät, kivijalkakauppiaat, sekä kaupungin matkailun ja elinkeinon edistäjät.

Palveluun voi tutustua osoitteessa www.igator.fi.