Observis Oy ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka mukaisesti rakennetaan ”Observis Trainee Program”-ohjelma

23.03.2018

Ohjelmassa tuotetaan polku IT-alan opiskelijoille, johon sekä Xamk että Observis tuottavat osia.  Tavoitteena on kuvata yhteistyöjatkumo koko opintojen ajalta – harjoitteluihin ja opinnäytetyövaiheeseen asti. Polku voi johtaa mahdolliseen työllistymiseen Observis Oy:ssä.

– Sopimus on Xamkissa uudenlainen tapa lisätä Xamkin ja työelämän yhteistyötä ja samalla uudistaa työelämää. Yhteistyön kautta saamme säännönmukaisesti toimeksiantoja, harjoittelupaikkoja ja aiheita opinnäytetöihin – ihan oikeisiin tarpeisiin. Yritysyhteistyö auttaa myös kehittämään opintoja työelämän tarpeiden vaatimuksia paremmin vastaavaksi, kertoo koulutusjohtaja Paula Siitonen Xamkista.

– Observis osallistuu ohjelmaan esimerkiksi motivoimalla opiskelijoita alalle ja tarjoamalla alan luentoja. Tavoitteena meillä on tehdä pitkäjänteisempää yhteistyötä, jotta saisimme entistä ammattitaitoisempia työntekijöitä, kertoo Heikki Isotalus Observis Oy:stä.

Ensimmäisessä vaiheessa ohjelma kohdistetaan IT-alalle, jonka käytännön toteutuksesta vastaavat innovaatioarkkitehti Ville Venäläinen Observis Oy:ltä ja yliopettaja Jukka Selin Xamkista. Ohjelmaa on mahdollista laajentaa myös muille aloille, esimerkiksi liiketalouteen ja ympäristöteknologiaan.

 

Observis Oy tuottaa ohjelmisto- ja tilannekuvapalveluita kansainvälisille markkinoille. Pääpaikka yrityksellä on Mikkelissä ja sivutoimipiste Abu Dhabissa.

 

Lisätietoja:

Observis Oy, Heikki Isotalus, 050 430 4963, heikki.isotalus@observis.fi

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, koulutusjohtaja Paula Siitonen, 040 842 0581, paula.siitonen@xamk.fi